Suurmielenosoitus vaati CAP-uudistusta

tammikuu 25, 2013

0

marssi Berliini 2013 CAP

Hyvän ruoan ja hyvän maatalouden marssi keräsi 25 000 mielenosoittajaa talviseen Berliiniin tammikuun puolivälissä. Mielenosoituksen pääviesti ”olemme saaneet tarpeeksemme teollisesta maataloudesta” oli suunnattu EU-politiikoille, jotka päättävät maatalouspolitiikan (CAP) uudistuksista kuluvan kevään ja kesän aikana. Tapahtuma oli jatkoa viime syksynä muun muassa Helsingissä nähdyille marsseille. Luomuviljelijät traktoreineen olivat iso osa tapahtumaa. Kulkueessa vaadittiin reiluja tuottajahintoja, vastustettiin voimakkaasti […]

Kategoria(t): Uncategorized

Luomuviljelijän arki EU-ajan Suomessa

joulukuu 3, 2012

0

Luomuvallankumous-kampanjalle tarjottu ote kirjasta: Reilumman kaupan jäljillä.  Syteen tai saveen? Luomuviljelijän arki EU-ajan Suomessa  Luomu elämäntehtävänä Laura Suvannon ollessa 12-vuotias 1980-luvun alussa hänen vanhempansa ostivat rappiolla olleen tilan luomutuotantoon. Tilan edelleen harjoittama suoramyyntitoiminta alkoi samoihin aikoihin. Luomutilan perustaminen aikana, jolloin usko niin sanottuun tehomaatalouteen oli vahvaa ja luomun imago kaukana nykyisestä trendikkyydestä, vaati paljon uskoa ja […]

Kategoria(t): Uncategorized

Tuottajat ja kuluttajat marssivat yhdessä paremman ruoan puolesta

syyskuu 19, 2012

0

Marssin alku

Helsingissä keskiviikkona 19.9. järjestetyssä Hyvän ruoan marssissa vaadittiin ekologisempaa ja reilumpaa ruoantuotantoa. Ylijohtaja Heimo Hanhilahti vastaanotti maa- ja metsätalousministeriön edustalla Luomuliiton puheenjohtaja Jukka Lassilan lausuman vaatimuksen reilumman ja kestävämmän maatalouspolitiikan toteuttamiseksi. Marssiin osallistui satapäinen joukko. Traktoreiden lavoilla Helsingin katuja kulkenut hyväntuulinen joukko sai kaupunkilaisilta innostuneen vastaanoton. Kulkue päättyi Tukkutorille Sörnäisiin, jossa järjestetyllä Maalaistentorilla esiintyi artisteja […]

Kategoria(t): Uncategorized

Hyvän ruoan marssit: Parempaa ruoantuotantoa

syyskuu 14, 2012

0

Luomuliitto marssi

Ympäri Eurooppaa järjestettävät Hyvän ruoan marssit kokoavat tuottajat ja kuluttajat yhteen vaatimaan reilumpaa ja kestävämpää ruoantuotantoa. Helsingissä marssitaan 19.9. samanaikaisesti Brysselissä järjestettävän päätapahtuman kanssa. Marssien tarkoituksena on vaikuttaa Euroopan maatalouspolitiikassa meneillään olevaan CAP-uudistukseen. Myös vaikuttaminen Suomessa on olennaista, koska kansallisen tukipolitiikan muodosta päätetään maa- ja metsätalousministeriössä. - Euroopan yhteinen maatalouspolitiikka on viimeisen 50 vuoden ajan […]

Kategoria(t): Uncategorized

Mitä haluamme CAPilta?

syyskuu 6, 2012

0

tahkanippu pellosta

Maatalouden alasajon on loputtava ja Euroopan maatalouspolitiikkaan on saatava uudet suuntaviivat – meillä ei ole varaa menettää yhtäkään viljelijää. Tähän vaikuttaa EU:n yhteinen maatalouspolitiikka (CAP). Nyt on viljelijöiden ja kuluttajien tilaisuus yhdessä näyttää, minkälaista ruoantuotantoa tulevaisuudessa haluamme: Viljelijöille on saatava reilu hinta tekemästään työstä ja kuluttajille oikeus syödä puhdasta lähellä tuotettua ruokaa. Ympäri Eurooppaa järjestettävillä […]

Kategoria(t): Uncategorized

Luomu marssii CAP:n keskiöön

elokuu 22, 2012

0

jukka tahkanippu

Väännöt Euroopan Unionin yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistamiseksi tiivistyvät syksyllä. Euroopan komission uudistusesityksessä luomutuotanto on nostettu yhdeksi maatalouden kehittämisen keskeiseksi suuntaviivaksi. Se, kuinka hyvin se tulee siellä pysymään ja kuinka luomun edistämistoimenpiteitä kansallisesti toteutetaan, on kuitenkin vielä täysin auki. Tilaisuus on ainutlaatuinen. Koskaan aikaisemmin ei komissio ole suhtautunut näin myönteisesti luomuun. Nyt meidän on pidettävä yllä […]

Kategoria(t): Uncategorized

Luomuvallankumous syntyy yhteistyöllä

elokuu 22, 2012

0

Tähkät yhdessä rajattu

Monipuolisen luomutuotannon kehittymistä hankaloittaa maassamme useat rakenteelliset esteet. Elintarvikelainsäädäntö ja maatalouspolitiikka on luotu palvelemaan teollismaisen elintarviketuotannon intressejä. Maatalouspolitiikka on tähdännyt yksikkökokojen jatkuvaan kasvattamiseen ja tuotannon yksipuolistamiseen. Elintarvikelainsäädännöllä pienimuotoinen jatkojalostus ja suoramyynti on tehty erittäin haasteelliseksi. Juuri pienimuotoisen jatkojalostuksen avulla meillä olisi mahdollisuus saada monipuolistettua lähiluomutuotteiden tarjontaa ja rikastuttaa ruokakulttuuriamme. Tarjonnan monipuolisuus myös tarjoaisi mahdollisuuden uusien […]

Kategoria(t): Uncategorized
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.